Mitä puhe ”eettisestä” sijaissynnytyksestä jättää kertomatta
Sijaissynnytys ei ole Suomessa tällä hetkellä sallittua. Hedelmöityshoitolaki kieltää hoidon, jos on syytä olettaa, että syntyvä lapsi aiotaan luovuttaa synnytyksen jälkeen toisen henkilön kasvatettavaksi. Myöskään Suomessa tehtäviä tutkimuksia tai hoitoon valmistavia toimenpiteitä ei lähtökohtaisesti saa toteuttaa silloin, kun niiden tarkoituksena on järjestää sijaissynnytys ulkomailla.
Tästä huolimatta suomalaiset hakeutuvat maihin, joissa sijaissynnytysjärjestelyjä tarjotaan. Suomen viranomaiset ovat varoittaneet niihin liittyvistä oikeudellisista ja käytännöllisistä epävarmuuksista.
Suomessa keskustellaan jälleen myös siitä, pitäisikö ainakin niin sanottu ei-kaupallinen sijaissynnytys sallia. Ajatuksena on erottaa toisistaan kaupallinen toiminta ja läheisten kesken tapahtuva vapaaehtoinen auttaminen. Korvausta ei tällöin maksettaisi raskaudesta sinänsä, vaan ainoastaan siitä aiheutuneet todelliset kulut hyvitettäisiin.
Erottelu kuulostaa ensi kuulemalta selvältä: toisella puolella on kaupallinen ja mahdollisesti hyväksikäyttävä järjestelmä, toisella vapaaehtoinen teko, jonka sisar, sukulainen tai ystävä tekee auttaakseen lapsetonta ihmistä.
Ennen kuin Suomi lähtee tälle tielle, on kuitenkin syytä katsoa tarkemmin, mitä sijaissynnytys itsessään tarkoittaa. Eettiset ongelmat eivät ala vasta siinä vaiheessa, kun välittäjä perii palvelustaan suuren hinnan. Ne alkavat jo sopimuksesta: yrityksestä järjestää raskaus, synnytys, vanhemmuus ja lapsen luovuttaminen ennalta sovittujen ehtojen mukaisesti.
Ratkaiseva kysymys ei siksi ole vain se, maksetaanko naiselle.
Kysymys kuuluu:
Voidaanko raskaus järjestää muiden ihmisten tavoitteita varten niin, etteivät naisen keho ja syntyvä lapsi samalla muutu sopimuksen kohteiksi?
Lupaus turvallisesta ja vastuullisesta järjestelystä
Kansainvälinen sijaissynnytysala esittelee itsensä ammattimaisena ja tarkasti valvottuna. Välitystoimistot kertovat huolellisesti valituista naisista, hyvästä lääketieteellisestä hoidosta, psykologisesta neuvonnasta, kokeneista asianajajista ja selkeistä sopimuksista.
Lasta toivovat henkilöt – alan kielellä aiotut vanhemmat – saavat yleensä palvelupaketin, joka alkaa munasolun luovuttajan ja raskauden kantavan naisen valinnasta ja päättyy syntymätodistukseen ja vanhemmuuden juridiseen vahvistamiseen.
Myös yhdysvaltalaiset lisääntymislääketieteen asiantuntijajärjestöt ovat laatineet yksityiskohtaisia eettisiä ohjeita. Niissä korostetaan, että raskauden kantavan naisen tulee saada riippumatonta oikeudellista ja psykologista neuvontaa. Hänen on ymmärrettävä hoitojen riskit, ja hänellä tulee olla oikeus päättää omasta kehostaan myös raskauden aikana.
Näihin päätöksiin kuuluvat muun muassa sikiötutkimukset, raskaudenkeskeytys ja monisikiöraskauden niin sanottu vähentäminen. Korvausta voidaan pitää hyväksyttävänä vain, jos se ei johda painostukseen tai hyväksikäyttöön.
Tällainen järjestelmä voi vaikuttaa hyvin suojatulta. Juuri sääntöjen ja asiantuntijoiden suuri määrä kertoo kuitenkin siitä, kuinka helposti osapuolten edut voivat joutua ristiriitaan.
Raskauden kantava nainen elää yhdeksän kuukautta lapsen kanssa omassa kehossaan. Aiotut vanhemmat ovat voineet sijoittaa prosessiin suuria rahasummia, vuosien odotuksen ja lähes kaiken toivonsa. Välitystoimisto on luvannut viedä järjestelyn onnistuneesti loppuun. Klinikka pyrkii tiettyyn lääketieteelliseen tulokseen.
Lapsi itse ei voi antaa suostumustaan eikä valvoa etujaan.
Sopimus ei poista näitä vastakkaisia intressejä. Se voi ainoastaan määritellä, kenen toiveille annetaan ristiriitatilanteessa enemmän painoa.
Kun yksityiselämästä tulee osa sopimusta
Sijaissynnytyssopimuksissa ei sovita vain siitä, ketkä tunnustetaan lapsen vanhemmiksi syntymän jälkeen. Ne voivat ulottua syvälle raskauden kulkuun ja naisen yksityiselämään.
Sopimuksessa voidaan määrätä esimerkiksi:
- lääkärintarkastuksista ja sikiötutkimuksista
- lääkäreistä ja klinikoista, joita nainen saa käyttää
- lääkkeistä ja ravintolisistä
- alkoholista, tupakasta, ravinnosta ja liikunnasta
- matkustamisesta ja oleskelupaikasta
- seksuaalisesta kanssakäymisestä
- keisarileikkauksesta ja muista lääketieteellisistä toimenpiteistä
- raskaudenkeskeytyksestä
- monisikiöraskauden vähentämisestä.
Kaikki tällaiset ehdot eivät välttämättä ole oikeudessa pakotettavissa. Yhdysvalloissa myös osavaltioiden lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö vaihtelevat suuresti.
On epätodennäköistä, että nainen voitaisiin fyysisesti pakottaa aborttiin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että sopimusehto olisi merkityksetön.
Sopimus luo odotuksia ja velvollisuuksia. Maksujen jatkuminen voidaan sitoa tiettyjen ehtojen noudattamiseen. Sopimusrikkomuksesta voi seurata vahingonkorvausvaatimuksia tai jo maksettujen summien takaisinperintää. Myös oikeudellisesti epävarma ehto voi siksi aiheuttaa voimakasta taloudellista ja psykologista painetta.
Samalla kun naiselle vakuutetaan hänen säilyttävän täyden itsemääräämisoikeutensa, hänen odotetaan noudattavan sopimusta, jonka tarkoituksena on tehdä raskaudesta mahdollisimman hallittu ja ennustettava muiden ihmisten näkökulmasta.
Tässä on koko järjestelmän perusristiriita.
Naisen pitäisi olla vapaa tekemään omaa kehoaan koskevat päätökset. Samalla hän on kuitenkin etukäteen sitoutunut viemään raskauden läpi toisten ihmisten toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti.
Voiko sopimuksesta vain vetäytyä?
Sijaissynnytyksen puolustajat korostavat usein naisen vapaaehtoista suostumusta. Suostumus ei kuitenkaan ole vain yksi hetki ennen hoitojen alkamista.
Nainen voi aluksi uskoa pystyvänsä hyväksymään kaikki sopimuksen ehdot. Raskauden aikana hänen tilanteensa tai näkemyksensä voivat muuttua.
Hänelle voi tulla vakavia terveysongelmia. Häneltä saatetaan vaatia keskeytystä, jota hän ei voi omantuntonsa vuoksi hyväksyä. Hän voi kiintyä lapseen voimakkaammin kuin oli kuvitellut. Hänen oma perheensä voi kuormittua. Hän voi haluta kieltäytyä lääketieteellisestä toimenpiteestä, jota sopimuksessa on pidetty itsestään selvänä.
Silloin on kysyttävä, kuinka vapaa hänen päätöksensä enää on.
Sijaissynnytysjärjestelyissä maksut suoritetaan usein vaiheittain. Lisäkorvauksia voidaan maksaa esimerkiksi monisikiöraskaudesta, keisarileikkauksesta, invasiivisista tutkimuksista, lisääntymiselinten menettämisestä tai muista poikkeuksellisista rasituksista.
Sopimuksissa voidaan samalla määritellä, missä tilanteissa maksuja ei suoriteta tai jo maksettuja summia vaaditaan takaisin.
Yksittäisiä sopimuksia ei pidä käsitellä samanlaisina. Rakenteellinen epätasapaino on silti ilmeinen.
Toisella puolella ovat usein varakkaat asiakkaat, välitystoimistot ja alaan erikoistuneet asianajajat. Toisella puolella on nainen, joka kantaa raskauden omassa kehossaan ja jonka taloudelliset mahdollisuudet voivat olla huomattavasti heikommat.
Ala puhuu kahden tasavertaisen osapuolen tietoon perustuvasta suostumuksesta. Todellisuudessa kaksi kehoa ei tee sopimusta.
Vain yksi osapuoli on raskaana.
Vain yksi voi saada raskausmyrkytyksen, vakavan verenvuodon tai joutua kiireelliseen keisarileikkaukseen. Vain yksi voi menettää kohtunsa tai kärsiä loppuelämän mittaisista terveyshaitoista.
Ei tavallinen raskaus
Sijaissynnytyksestä puhutaan toisinaan ikään kuin kyse olisi tavallisesta raskaudesta, joka vain kannetaan toisten puolesta. Tämä kuva on liian yksinkertainen.
Nykyisin yleisin muoto on gestationaalinen sijaissynnytys. Siinä raskauden kantava nainen ei yleensä ole lapsen geneettinen äiti. Alkio luodaan laboratoriossa ja siirretään hänen kohtuunsa.
Prosessi edellyttää hormonivalmisteluja, tutkimuksia ja alkionsiirtoa. Munasolu voi olla peräisin aiotulta äidiltä tai erilliseltä luovuttajalta. Siittiöt voivat tulla aiotulta isältä tai luovuttajalta.
Raskauden kantaviksi naisiksi valitaan tavallisesti henkilöitä, jotka ovat jo synnyttäneet vähintään yhden terveen lapsen ja joiden aiempi raskaus on sujunut ilman vakavia ongelmia.
Tätä pidetään turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Samalla siinä on toinenkin merkitys: naisen kehon oletetaan jo osoittaneen, että se kykenee viemään raskauden loppuun.
Hänen aiemmista raskauksistaan ja synnytyksistään tulee todiste hänen sopivuudestaan uuteen tehtävään.
Aiempi ongelmaton raskaus ei kuitenkaan tee seuraavasta raskaudesta vaaratonta. Jokainen raskaus voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita.
Laajat tutkimukset viittaavat myös siihen, että sijaissynnytyksiin voi liittyä tavallista suurempia riskejä. Eräässä kanadalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin yli 860 000 yhden lapsen synnytystä. Näistä hieman yli 800 oli sijaissynnyttäjien raskauksia.
Vakavia äidin terveyteen liittyviä komplikaatioita todettiin sijaissynnyttäjillä selvästi enemmän kuin luonnollisesti alkaneissa raskauksissa ja enemmän myös kuin tavanomaisissa koeputkihedelmöitysraskauksissa. Vakavat synnytyksen jälkeiset verenvuodot ja ennenaikaiset synnytykset olivat yleisempiä.
Tutkittujen sijaissynnytysten määrä oli kuitenkin suhteellisen pieni, joten lisätutkimusta tarvitaan.
Juuri tämä tiedon puute on eettisesti merkittävä. Kansainvälinen ala kasvaa nopeasti, vaikka raskauden kantavien naisten pitkäaikaisista fyysisistä ja psyykkisistä seurauksista ei edelleenkään ole riittävästi luotettavaa tietoa.
Sijaissynnytystä puoltavat asiantuntijatkin korostavat siksi perusteellisen tiedon ja seurannan tarvetta. He myöntävät, että raskauden kantavan naisen, aiottujen vanhempien ja lapsen edut voivat poiketa toisistaan.
Kuka päättää keskeytyksestä?
Ristiriidat tulevat kaikkein selvimmin esiin silloin, kun sikiötutkimuksissa havaitaan sairaus tai vamma, kun kehittymässä on useita lapsia tai kun aiotut vanhemmat eivät enää halua ottaa lasta vastaan.
Sijaissynnytyssopimuksissa on usein ehtoja raskaudenkeskeytyksestä ja monisikiöraskauden vähentämisestä.
Vähentämisellä tarkoitetaan toimenpidettä, jossa yksi tai useampi sikiö lopetetaan, jotta muut voisivat jatkaa kehittymistään. Neutraali lääketieteellinen ilmaus peittää helposti sen, että kyse on päätöksestä elämästä ja kuolemasta.
Kenen tulisi tehdä tämä päätös?
Aiotut vanhemmat voivat vedota siihen, että he ovat maksaneet hoidot ja tulevat vastaamaan lapsesta syntymän jälkeen. Raskauden kantava nainen voi puolestaan todeta, ettei kukaan muu voi päättää hänen kehoonsa kohdistuvasta toimenpiteestä.
Lääkäreillä on omat oikeudelliset ja ammatilliset velvollisuutensa. Syntymätön lapsi jää helposti eri osapuolten vaatimusten kohteeksi.
Yhdysvaltalaiset lisääntymislääketieteen ohjeistukset korostavat, että viimeinen päätös abortista tai monisikiöraskauden vähentämisestä kuuluu raskaana olevalle naiselle.
Tämä on hänen ruumiillisen itsemääräämisoikeutensa kannalta johdonmukaista.
Samalla herää kysymys, miksi sopimukseen ylipäätään kirjataan tällaisia ehtoja, jos päätös kuuluu aina yksin naiselle.
Ehdon tehtäväksi jää silloin odotusten määrittely, painostus tai mahdollisten taloudellisten seurausten valmistelu.
Raskaudenkeskeytystä koskeva sopimuskohta ei siis todista, että kaikki osapuolet pysyvät vapaina. Se osoittaa pikemminkin, että jo ennen lapsen syntymää neuvotellaan siitä, millä ehdoilla hänen elämänsä on edelleen toivottu.
Raskaus ja äitiys erotetaan toisistaan
Gestationaalisessa sijaissynnytyksessä korostetaan usein sitä, ettei raskauden kantava nainen ole geneettisesti sukua lapselle. Tämän ajatellaan vähentävän juridisia ja emotionaalisia ristiriitoja.
Siksi munasolu tulee tavallisesti aiotulta äidiltä tai kolmannelta naiselta.
Äitiys jaetaan näin eri osiin:
- yksi nainen antaa munasolun
- toinen kantaa raskauden ja synnyttää
- yksi tai useampi muu henkilö toimii myöhemmin lapsen oikeudellisena ja sosiaalisena vanhempana.
Tätä voidaan kuvata biologian rajoista vapautumisena. Samalla erottelu palvelee käytännöllistä tarkoitusta: raskauden kantavan naisen mahdollisia vaatimuksia halutaan heikentää ja aiottujen vanhempien asemaa vahvistaa.
Geneettisen yhteyden puuttuminen ei tee raskaudesta epätodellista.
Naisen keho ylläpitää raskautta. Hänen elimistönsä muodostaa istukkaa, säätelee hormoneja, kuljettaa happea ja ravintoa sekä muuttuu monella tavalla. Lapsi kuulee hänen äänensä ja sydämensä, tuntee hänen liikkeensä ja elää kuukausien ajan hänen ruumiinsa rytmissä.
Synnytys ei ole neutraali kuljetuspalvelu, jonka lopuksi tuote luovutetaan tilaajalle.
Sijaissynnytysjärjestelmän on kuitenkin oikeudellisesti ja kielellisesti vähennettävä tämän suhteen merkitystä. Mitä vahvemmin raskauden kantavan naisen todellinen osuus tunnustetaan, sitä vaikeampi häntä on käsitellä pelkkänä palveluntarjoajana.
Joissakin oikeusjärjestelmissä aiotut vanhemmat voidaan vahvistaa juridisiksi vanhemmiksi jo ennen syntymää. Synnyttänyt nainen ei välttämättä näy lapsen lopullisissa syntymäasiakirjoissa äitinä lainkaan.
Tätä pidetään oikeudellisena varmuutena.
Sitä voidaan tarkastella myös toisin: kiistaton todellisuus poistetaan virallisesti näkyvistä. Nainen on kantanut ja synnyttänyt lapsen, mutta oikeusjärjestelmä päättää, ettei tällä ole enää merkitystä lapsen myöhemmässä historiassa.
Munasoluja luettelosta
Markkinoiden logiikka näkyy erityisen selvästi munasolujen luovuttajien valinnassa.
Välitystoimistojen ja luovuttajapankkien tietokannoissa esitellään naisten fyysisiä ominaisuuksia, terveystietoja, sukutaustaa, koulutusta, harrastuksia ja joskus myös lapsuuskuvia.
Hakukriteereinä voivat olla esimerkiksi silmien ja hiusten väri, pituus, ihonväri, etninen tausta ja koulutustaso. Jotkin palveluntarjoajat nostavat erikseen esille korkeasti koulutetut tai eliittiyliopistoissa opiskelleet luovuttajat.
Munasolun luovuttajalla ja raskauden kantavalla naisella on järjestelmässä eri tehtävät.
Luovuttajalta etsitään toivottuja geneettisiä ominaisuuksia. Raskauden kantavalta naiselta edellytetään ennen kaikkea terveyttä, luotettavuutta ja todistettua kykyä synnyttää.
Erottelu on tärkeä. Akateemista lahjakkuutta ei tavallisesti etsitä sijaissynnyttäjältä, vaan munasolun luovuttajalta.
Molemmat naiset arvioidaan silti saman tuotantoprosessin eri vaiheissa. Heidän kehonsa ja ominaisuutensa jaetaan eri tehtäviin ja arvotetaan eri perustein.
Markkinoiden kieli on yksinkertainen. Nuoruus, terveys, ulkonäkö, koulutus ja todistettu synnytyskyky lisäävät tarjouksen arvoa.
Lasta toivovien ihmisten motiivina voi olla syvä rakkaus ja vuosien kärsimys. Rakenteessa, jossa he toimivat, ihmisominaisuuksia kuitenkin valitaan, yhdistellään ja hinnoitellaan.
Lapsen kaipuu voi olla ymmärrettävä ja tuskallinen. Se ei silti automaattisesti anna oikeutta toisen ihmisen kehoon tai lisääntymiskykyyn.
Entä naisen omat lapset?
Sijaissynnyttäjiltä edellytetään yleensä, että heillä on jo omia lapsia. Tätä perustellaan lääketieteellisellä turvallisuudella ja psykologisella valmiudella.
Nainen tietää, mitä raskaus ja synnytys merkitsevät. Hänen oletetaan myös pystyvän helpommin luopumaan synnyttämästään lapsesta, koska hän elää jo omassa perheessään äitinä.
Samalla hänen omat lapsensa jäävät lähes kokonaan keskustelun ulkopuolelle.
He näkevät äitinsä olevan raskaana. He seuraavat vatsan kasvamista, mahdollisia vaivoja ja sairaalakäyntejä. Synnytyksen jälkeen äiti palaa kotiin ilman vauvaa.
Lapsille kerrotaan, että heidän äitinsä kantoi lapsen jollekin toiselle.
Emme tiedä riittävästi siitä, miten tällainen kokemus vaikuttaa pitkällä aikavälillä raskauden kantavan naisen omiin lapsiin.
Ei olisi perusteltua väittää, että kokemus aina vahingoittaa heitä. Yhtä perusteetonta olisi pitää kysymystä merkityksettömänä.
Lapset oppivat vanhempiensa päätöksistä, mitä raskaus, sisaruus ja perheeseen kuuluminen tarkoittavat. Kun heidän äitinsä synnyttämä lapsi luovutetaan sopimuksen perusteella muualle, se voi herättää kysymyksiä, joihin pelkkä selitys auttamisesta ei välttämättä vastaa.
Näiden lasten näkökulma puuttuu julkisesta keskustelusta lähes kokonaan.
Huomio keskittyy lasta toivoviin aikuisiin. Ne, jotka eivät allekirjoita sopimuksia eivätkä osallistu päätöksentekoon, jäävät näkymättömiksi.
Altruistisen mallin harha
Tässä vaiheessa voidaan sanoa, että ongelmat koskevat ennen kaikkea kaupallisia järjestelyjä Yhdysvalloissa tai köyhemmissä maissa. Suomessa voitaisiin luoda rajattu ja tarkasti valvottu altruistinen malli.
Ei välitystoimistoja, ei suuria palkkioita, ei kansainvälistä liiketoimintaa. Järjestely sallittaisiin vain erityisissä lääketieteellisissä tilanteissa ja ehkä vain läheisten ihmisten kesken.
Tällainen malli olisi epäilemättä vähemmän ongelmallinen kuin kansainvälinen markkina, jossa taloudellisesti heikommassa asemassa olevia naisia värvätään palveluntarjoajiksi.
Se ei kuitenkaan poista peruskysymyksiä.
Myös altruistisessa järjestelyssä on ratkaistava:
- kuka maksaa hoidot ja muut kulut
- kuka korvaa ansionmenetyksen ja lastenhoidon
- kuka vastaa pysyvistä terveyshaitoista
- mitä tapahtuu, jos osapuolilla on erilaiset näkemykset hoidosta
- saako nainen muuttaa mielensä
- mitä tapahtuu, jos hän haluaa pitää lapsen
- mitä tapahtuu, jos aiotut vanhemmat eivät enää halua lasta
- kuka päättää vammasta, monisikiöraskaudesta tai keskeytyksestä
- miten lapsen oikeus alkuperäänsä turvataan
- kuinka läheisten ihmisten välinen painostus voidaan sulkea pois.
Perheen ja ystävyyden piirissä paine voi olla jopa voimakkaampaa kuin avoimessa kaupallisessa suhteessa.
Sisar, serkku tai läheinen ystävä ei ehkä tarvitse rahaa kokeakseen velvollisuutta. Jos hän voisi toteuttaa toiselle tämän elämän suurimman toiveen, kieltäytyminen voi tuntua julmalta tai itsekkäältä. Siihen voi liittyä syyllisyyttä, surua ja pelkoa ihmissuhteen rikkoutumisesta.
Altruismi ei poista riippuvuuksia.
Se vain muuttaa niiden muotoa.
Britanniassa on ehdotettu järjestelmää, jossa sijaissynnytyssopimus ei olisi oikeudellisesti pakotettavissa. Raskauden kantavaa naista ei voitaisi velvoittaa luovuttamaan lasta.
Tämä suojaa hänen vapauttaan. Samalla se tekee aiottujen vanhempien asemasta epävarman.
Tässä on ratkaisematon ongelma.
Jos sopimus ei sido, se ei anna aiotuille vanhemmille varmuutta.
Jos sopimus sitoo, se rajoittaa raskauden kantavan naisen ruumiillista ja henkilökohtaista itsemääräämisoikeutta.
Mikään sopimus ei pysty poistamaan tätä ristiriitaa.
Kansainvälinen markkina ei pysähdy Suomen rajalle
Myös Suomesta hankitaan sijaissynnytyspalveluja ulkomailta. Kansainväliset toimijat markkinoivat palvelujaan suomalaisille asiakkaille, vaikka järjestelyjä ei saa toteuttaa Suomessa.
Kustannukset voivat nousta hyvin suuriksi. Samalla lapsen vanhemmuus, kansalaisuus ja matkustusasiakirjat on ratkaistava myöhemmin Suomen lainsäädännön perusteella.
Viranomaiset eivät voi luvata etukäteen, miten yksittäinen tapaus ratkaistaan. Jokainen järjestely arvioidaan erikseen.
Kansainvälinen ala hyödyntää eri maiden lainsäädännön ja hintatason eroja.
Alkio voidaan luoda yhdessä maassa, raskauden kantava nainen voi tulla toisesta, synnytys voidaan järjestää kolmannessa ja aiotut vanhemmat asua neljännessä.
Munasolut, hedelmöityshoito, raskaus ja oikeudellinen vanhemmuus sijoitetaan sinne, missä ne ovat asiakkaalle edullisimpia tai juridisesti helpoimpia.
Tätä kutsutaan rajat ylittäväksi lisääntymislääketieteeksi.
Käytännössä ihmisen lisääntymisen eri osia ostetaan eri puolilta maailmaa ja yhdistetään oikeudelliseksi kokonaisuudeksi.
Mitä monimutkaisempi ja kansainvälisempi järjestely on, sitä vaikeampi yksittäisen naisen on puolustaa oikeuksiaan välitystoimistoa, klinikkaa, asiakkaita ja asianajajia vastaan.
Myös lapselle voi syntyä epäselvyyksiä alkuperästä, kansalaisuudesta ja vanhemmuudesta.
Yhtenäistä kansainvälistä sääntelyä ei edelleenkään ole.
Onko kyse ihmiskaupasta?
Ihmiskauppa on juridisesti tarkasti määritelty rikos. Siksi termiä ei pidä käyttää huolimattomasti.
Kaikki sijaissynnytysjärjestelyt eivät automaattisesti täytä rikosoikeudellisen ihmiskaupan tunnusmerkkejä. Arvioinnissa on tarkasteltava mahdollista pakkoa, petosta, hyväksikäyttöä, haavoittuvaa asemaa ja kyseisen maan lainsäädäntöä.
Eettistä kysymystä ei silti voida välttää.
Kaupallisessa sijaissynnytyksessä maksetaan siitä, että nainen tulee raskaaksi, kantaa lapsen ja luovuttaa hänet synnytyksen jälkeen muille.
Välitystoimisto järjestää prosessin. Klinikka luo ja siirtää alkion. Sopimus määrittelee osapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Asianajajat huolehtivat siitä, että aiotut vanhemmat tunnustetaan juridisesti lapsen vanhemmiksi.
Koko järjestelyn tavoite on vastasyntyneen lapsen suunniteltu luovuttaminen toisille ihmisille.
Sopimus ja virallinen asiakirja eivät itsessään tee tästä eettistä.
Sopimukset voivat suojata ihmisiä. Ne voivat myös antaa ongelmalliselle vallankäytölle ammattimaisen ja lainmukaisen ulkoasun.
Sijaissynnytyksen puolustajat torjuvat usein ilmaisun ”lapsen ostaminen”. Heidän mukaansa maksu ei kohdistu lapseen, vaan naisen aikaan, vaivaan, terveysriskeihin ja palveluun.
Ilman lapsen luovuttamista maksuja ei kuitenkaan maksettaisi.
Raskautta ja lasta ei voida tässä liiketoiminnassa todella erottaa toisistaan.
Palvelun tarkoitus on tuottaa lapsi, johon muilla ihmisillä on alusta lähtien ennalta sovittu vaatimus.
Raja, josta Suomen ei pitäisi luopua liian helposti
Lapsen kaipuun taustalla voi olla suuri suru.
Joku voi syntyä ilman kohtua tai menettää sen sairauden vuoksi. Raskaus voi olla hengenvaarallinen. Miespari ei voi saada biologista lasta ilman naisen osallistumista. Monien sijaissynnytystä harkitsevien ihmisten taustalla on vuosien pettymys, hoidot ja todellinen kärsimys.
Tämä kärsimys ansaitsee myötätuntoa.
Myötätunto ei kuitenkaan ratkaise eettistä kysymystä.
Kaikkea, mikä on lääketieteellisesti mahdollista ja sopimuksella järjestettävissä, ei tarvitse muuttaa palveluksi.
Vapaa yhteiskunta ei suojaa ihmistä vain avoimelta pakolta. Sen tehtävänä on asettaa rajoja myös siellä, missä taloudellinen valta, tunneperäinen paine ja teknologia alkavat muuttaa ihmiskehoa ja lapsen syntymää toisten toiveiden välineiksi.
Siksi Suomen ei pitäisi kysyä vain, miten hyvä ja turvallinen sijaissynnytys voitaisiin järjestää.
Ensin pitäisi kysyä, sopiiko koko käytäntö yhteiskuntaan, joka pitää ihmistä pohjimmiltaan toisten vallan ja saatavuuden ulkopuolella.
Ratkaiseva raja ei kulje vain huonosti palkatun ja hyvin valvotun sijaissynnytyksen välillä.
Se ei kulje ainoastaan kaupallisen ja altruistisen mallin välillä.
Raja kulkee avun ja käytettävyyden välillä.
Lääketieteen, joka hoitaa ihmistä, ja lisääntymisteollisuuden välillä, joka yhdistää eri naisten kehon toimintoja tuottaakseen lapsen kolmansille osapuolille.
Ja ymmärrettävän lapsentoiveen sekä sen ajatuksen välillä, että tästä toiveesta voisi syntyä oikeus toisen naisen kehoon.